Tutustu

PAMin demarit ja sitoutumattomat

Me PAMin demarit ja sitoutumattomat olemme PAMin jäseniä eri puolilta Suomea. Vaikutamme Palvelualojen ammattiliitossa. Olemme eri-ikäisiä, eri taustoista tulevia palvelualojen työntekijöitä. Osa meistä toimii työpaikoilla luottamustehtävissä tai ammattiosastoissa aktiiveina. Osa on ollut PAMin jäsen vuosikausia, osa on juuri liittynyt.

Meitä kaikkia yhdistää halu reilumpaan työelämään. Se tarkoittaa parempaa palkkaa, turvallisempia työsuhteita, mahdollisuutta vaikuttaa työelämässä, etenemismahdollisuuksia sekä sitä, että ketään ei jätetä yksin oman onnensa nojaan.

Politiikkaa ei pidä mielestämme pelätä. Se on yksi tapa vaikuttaa ympärillämme oleviin asioihin. Politiikan kautta vaikutetaan esimerkiksi lakeihin ja lainsäädäntö luo puitteet esimerkiksi sille, miten työelämän asioista voidaan Suomessa hoitaa. Ne puitteet eivät ole itsestäänselvyyksiä. Sen olemme saaneet kuluneella vaalikaudella havaita. Siksi on käynyt entistäkin selvemmäksi, kuinka tärkeää on vaikuttaa myös politiikan kautta

Me uskomme, että työnantajallekin on paras hyvinvoiva, arvonsa ja oikeutensa tunteva työntekijä. Työelämässä asiat edistyvät meidän mielestämme parhaiten, kun työntekijä ja työnantaja, ammattiliitto ja työnantajaliitto, arvostavat toisiaan ja tekevät reilua yhteistyötä. Jos tämä ei onnistu, työntekijöillä on oikeus ja velvollisuuskin näyttää yhteinen voimansa. Pelkkä räyhähenki ei vie asioita eteenpäin.

Ryhmämme arvot perustuvat tasa-arvoon, toisista huolehtimiseen ja solidaarisuuteen. Pidämme kiinni oikeudenmukaisuudesta ja demokraattisista toimintatavoista. Arvostamme jokaisen mielipidettä, eikä ryhmämme jäsenyys vaadi puoluekirjaa, vaikka isolle osalle meistä SDP onkin ollut valintana.

Arvomme ovat vapaus, tasa-arvo ja solidaarisuus. Pidämme kiinni oikeudenmukaisuudesta ja demokraattisista toimintatavoista. Arvostamme jokaisen mielipidettä emmekä vaadi keneltäkään puolueen jäsenyyttä, vaikka iso osa meistä onkin valinnut SDP:n.

Scroll to Top