PAMin liittokokousvaalien tulos julki – 373 kokousedustajaa valittu

PAMin liittokokousvaaleissa valittiin kesäkuussa järjestettävään liittokokoukseen 373 kokousedustajaa.
Kokous päättää liiton tulevasta toiminnasta sekä valitsee liitolle uuden puheenjohtajan sekä hallituksen ja valtuuston.  Liittokokous järjestetään 4.-6.6.2019 Messukeskuksessa Helsingissä.

Tutustu valittuihin liittokokousedustajiin www.pam.fi/liittokokous -sivustolta.

Kenestä PAMin uusi puheenjohtaja?

Liittokokous valitsee PAMille uuden puheenjohtajan, kun Ann Selin (sd) jättää paikkansa. Puheenjohtajuutta on ilmoittanut tavoittelevansa kaksi ehdokasta: Annika Rönni-Sällinen ja Jouni Tallgren.

Annika Rönni-Sällisellä on yli parinkymmenen vuoden työkokemus eri tehtävissä ay-liikkeessä, joista suurin osa Palvelualojen ammattiliitossa. Tällä hetkellä hän on SAK:n työehdot -osaston johtajana. Hän on koulutukseltaan oikeustieteen kandidaatti. Rönni-Sällinen ilmoitti tavoittelevansa PAMin puheenjohtajan tehtävään ensimmäisenä kandidaattina jo hyvissä ajoin, syyskuussa 2018. Hänen ajatuksiinsa ja kampanjaansa voi tutustua lisää muun muassa Facebook-sivuilta.

Toinen ehdokas puheenjohtajaksi on järvenpääläinen pamilainen Jouni Tallgren. Tallgren työskentelee senior advisorina asiakaspalvelu- ja telemarkkinointiyritys Webhelp Finland Oy:ssä. Tallgren ilmoittautui puheenjohtajakisaan myös syksyllä 2018, lokakuussa.

Molemmat ehdokkaat ovat ilmoittaneet puoluekannakseen SDP. Lue lisää Annikasta ja Jounista PAMfi-artikkelista täältä

 

Scroll to Top