Sosialidemokratiaa, sanoi mummo lumihangessa

Joululaulu vuodelta 1898 kertoo, kuinka sosialidemokratia on parantanut maailmaa tai ainakin Suomea. Joulukirkkoon –laulu on ärsyttävä renkutus. Se muuttuu edes siedettäväksi, kun sille antaa esittämäni tulkinnan.Tiedät laulun. Sen aluksi varakkaan perheen lapset Juhani ja Liisi huhuillaan hereille. Heitä odottaa vesimalja, jossa huuhdella unihiekat silmistään. Ja vielä parempaa on luvassa: kirkolle ei tarvitse kävellä. Sinne mennään hevosen vetämällä reellä. Lapsia odottaa ajopelissä lämmin karhuntalja, jonka alle ei pakkanen pure. Varsinkaan kun he ensin vetävät ”turkit niskaan ja kintaat käsihin”.

Vasta reessä lapset heräilevät. Juuri silloin ollaan synkän metsän kohdalla. Tämä viitannee siihen, että oma koti on avoimemmassa maastossa; ehkä veden äärellä tai vähintään peltojen keskellä. Kirkolle päästääkseen on kuitenkin mentävä tämän korven läpi. Ja mikäs on mentäessä.

Aisakello helkkää,
loistaa tähdet, kuu.
Riemua on pelkkää,
hymyyn käypi suu.

Metsän keskellä ”mäenrinteen alla talo törröttää, joka ikkunassa kaksi kynttilää”. Sanavalinta merkinnee, että mökki on painunut vinoon tai on muutoin rempallaan.  Ja oman kodin ikkunoissa on useamman kynttilän kyntteliköt.

Tämän mainitun vaatimattoman kodin asukki ”mökin Miina” kävelee kirkolle lastenlastensa kanssa. Karhuntaljan alle ei muka mahdu, mutta heitetään armopala edes lapsille: ”Taavetti ja Tiina, nouskaa kannoillen” eli heille tarjotaan tuulisia seisomapaikkoja reen alta pilkottaville jalaksille.

– Eteenpäin, sanoo mummo lumihangessa, kun herrasväen reki katoaa mäen taa.

Ja tosiaan; noista ajoista maailma on mennyt eteenpäin. Onneksi. Suomen sosialidemokraattien puolue syntyi vuonna 1899 eli vuosi tämän laulun julkaisemisen jälkeen. Sen jälkeen ovat asenteet sekä ihmisten taloudellinen ja sosiaalinen tasa-arvo edistyneet Suomessa valtavasti.

Toverit, hyvää ja rauhallista joulua! Ensi vuonna jatkamme työtä oikeudenmukaisemman Suomen ja maailman puolesta.

Jyrki Konola
Työpaikkana PAM, jossa työtehtävänä on johtaa toimintaa. Vapaa-ajalla intohimoinen maajoukkuepelaaja kelkkajääkiekossa.

Scroll to Top