
Joukkovoimaa
Lakko. Tukilakko. Mielenilmaus. Työnseisaus. Poliittinen lakko. Aiheita, jotka kuumentavat tunteita ja vaikuttavat meidän kaikkien elämään.
Lakko. Tukilakko. Mielenilmaus. Työnseisaus. Poliittinen lakko. Aiheita, jotka kuumentavat tunteita ja vaikuttavat meidän kaikkien elämään.
Minäkin tein opiskeluaikoina töitä osa-aikaisesti, ensin Hesburgerin kassalla ja myöhemmin Tilastokeskuksen haastattelijana Rovaniemen lentokentällä.
Kuluva PAMin liittokokouskausi on ollut tulvillaan ay-liikkeen haastamista maan hallituksen taholta. Työntekijöiden arjen ja poliittisen päätöksenteon välinen kuilu on Sipilän hallituksen kaudella ollut syvempi kuin vuosikausiin ja olemme joutuneet turvautumaan poikkeuksellisiin toimenpiteisiin.
On kaksi asiaa, jotka ovat kulkeneet mukanani käsi kädessä. Nimittäin pamilaisuus ja demareiden punaruusu. Minulle ammattiliiton kuuluminen on aina ollut itsestään selvää. Pienestä tytöstä olen kulkenut äitini mukana ammattiosaston kokouksissa. Vaikka en silloin vielä ymmärtänyt, mikä oli kokouksen tarkoitus, niin yhteenkuuluvuus, joka tilaisuuksista heijastui, oli jotain suurta ja se on jäänyt mieleeni. Olen itse lähtöisin
Ei yksin vaan yhdessä Read More »
Elämämme kovien arvojen ajassa. Ihmiset tarvitsisivat inhimillisempää yhteiskuntamallia kuin mitä nyt on tarjolla. Joku viisas sanoi, että ennen maailmaa selittivät sosiaalipoliitikot ja sosiologit – nyt taloustieteilijät, ekonomistit. Mitä tämä kertoo ajastamme? Talous on ottanut ylivallan elämistämme.
Selkä suorana demari! Read More »